Minulta kysyttiin, haluaisinko erään kommuunin uudeksi asukkaaksi. Houkuttelee kovasti, mutta tiedän, että kallistun kieltäytymiseen. Musta ois tosiaankin kiva päästä keskustaan asumaan ja kommuuniasuminen on aina kiehtonut. Se on erityisesti opiskelijalle järkevämpää kuin yksin asuminen ja on lähtökohtaisesti sosiaalisempaa kuin soluasuminen. Kommuuniporukasta kun yritetään muodostaa hyvä porukka, ja kun tietää, että ihmisillä on samanlainen ajatus-/ arvomaailmaa kuin itsellä, voidaan oikeastikin jakaa asioita eikä vain kökkiä omissa pikkuruisissa huoneissa ja pitää tiukasti kiinni omasta margariinipaketista.

Kuinka paljon näppärämpää, halvempaa ja ekologisempaa onkaan tilata yksi sanomalehti koko porukalle ja onhan se hauskaa, kun kotona on aina joku. Yksinoleminen ei ole omia vahvuuksiani. Olen myös yksiössäasumisaikanani aina silloin tällöin palannut saman kysymyksen äärelle: onko tässä mitään järkeä? Maksan kovaa vuokraa yksiöstä, vaikken ehdi hirveästi olemaan kotona.

Toisaalta, kun on tottunut asumaan yksin, on vaikea ottaa riskiä ja muuttaa asumaan tuntemattomien tyyppien kanssa. Mitä, jos ne ottaakin aivoon, pitää liikaa pirskeitä tai ei anna mun pitää pirskeitä? Ei siivoa vessaa ja jättää tiskit lojumaan? Mitä jos ne katsoo telkkaria täysillä tai varaa vessan aamulla liian pitkäksi aikaa? Ehkä juuri siksi, että ehtii olemaan kotona vain vähän haluaa olla sen ajan rauhassa. Haluan olla kivarento-emmi en taas se soluaikojen nipo, joka hermoilee likaisesta lavuaarista.

Surullisin huomioni on, että loppujen lopuksi, kommuuniinmuuttoni estyisi ainakin siksi, etteivät tavarani mahtuisi mihinkään. Meikän astiat täyttävät täälläkin keittiön kaikki kaapit. Taidan sittenkin olla vain typerä materialisti.

Olen silti otettu. Jollekulle oli tullut mieleen: "Hei, Emmi2410:n kanssahan voisi olla hauska asua."