Viime ajat olen lähinnä nukkunut ja kirjoittanut työhakemuksia. En tajua, mikä kevätväsymys tai anemia mua vaivaa, mutta saatan nukkua kahteen päivällä, koska en vaan pysty nousemaan ja silti väsyttää. Opiskeluhommia en oikein ole saanut eteenpäin, mutta töitä olen sentään hakenut. Rahapula ja pelko erityisesti kesäisestä toimeentulosta saa jaksamaan. Kohta pitäisi tosin alkaa hakeamaan kaikenlaisia töitä. Nyt olen pysytellyt lähinnä omanalan hommien etsimisessä, vaikka se tällä alalla onkin lähes mahdotonta. Yliopistolla ihmisten kanssa jutellessa tosin tuntuu, ettei kukaan uskalla hakea oman alan töitä. Jos tämä pitää paikkaansa ehkä saan työpaikan - olenhan sentään lähettänyt hakemuksia. En ole koskaan ymmärtänyt tuota "en kehtaa hakea" -logiikkaa. Mitä siinä menettää. Korkeintaan joitakin tunteja elämästä ja uskon itseensä.

Mutta jos ei ole onnea pelissä eikä rakkaudessa on kai oltava onnea edes työnhaussa. Tai ainakin draivia.

Työnhaun sivussa sain haettua vaihtopaikkaa. Jos vaikka pääsisi vaihtamaan syksyllä maisemaa. Kesällä luultavasti joudun vaihtamaan maisemaa, vaikka toivoin kerrankin voivani viettää kesän omassa kodissa, omassa kaupungissa. Mutta työn löytyminen tästä maankolkasta tuntuu olevan silkka mahdottomuus.

Juuri nyt on jotain, mitä odottaa (vaikken olekaan yhtä innostunut kuin yleensä) viikonloppuna  vietetään vuoden parasta tapahtumaa - Akateemista MM-Kyykkää.