Kun pitkä päivä yliopistolla oli ohi, uhmasin kurkkukipua, väsymystä ja päänsärkyä vielä sen verran, että menin vihdoin katsomaan Vicky, Christina, Barcelonan. Olen odottanut se näkemistä jo ennen sen tulo teattereihin. Nyt kun se pyöri lähiöteatterissa viimeistä päivää, sain sitten vihdoin aikaiseksi. Kuten niin usein silloin, kun jotain on odattanut kauan ja hartaasti, pelkäsin pettyväni. En pettynyt lainkaa. Ihan mahtavaa. Woody Allen ei petä. Ja kun vielä soppaan sekoitetaan ihanainen Penelope, Barcelona ja boheemeja, tuloksena ei voi olla muuta kuin loistopätkä.

Yliopistolla päivä oli taas kerran haluttua tehottamampi, kuten pitkillä päivillä yleensä on tapana. Mutta on ihanaa, kun pitkästä aikaa on luentoja, joissa on ystäviä ja muuta ainejärjestöpoppoota. Se, että kaikki hengaavat samassa paikassa lisää toki lorvimista, mutta yhdessä lorviminen on mukavaa puuhaa. Sain kuitenkin tehtyä ainakin vähän erästä ikävää harkkatyötä ja kirjoitettua yhden harjoitteluhakemuksen.

Maanantaiaamuina minulla alkaa yksi kurssi epäinhimillisen aikaisin ja tiistai on muuten vaan pitkä päivä. Kun olen vielä päättänyt aloittaa viikon urheilu-urakan jo maanantaina, on jo alkuviikosta monenlaista takana ja loppuviikosta voi ehkä jo hengähtää ilman huonoa omatuntoa.