Olen ollut tällä viikolla paljon paremmalla tuulella. Arvasin, että kun kaikenlainen puuha alkaa mieli paranee. Ainakin siksi aikaa kun sitä puuhaa on. Asiaa auttoi myös se, että tehtiin kaverin kanssa sovinto. Tai ei sitä voi sovinnon tekemiseksi oikeastaan kutsua. Jonkilainen vaiettu sovinto tai jotain. Kaveri soitti, että olenko mä ihan okei ja olenko mä vihainen sille. En myöntänyt olevani vihainen. Tajusin, että miksi turhaan pahoittaa ystävän mieltä, kun oikeastaan tää on kaikki mun mielialoista vaan kiinni. Ja se puhu niin huolehtivaisesti ja ihanasti. Ymmärtävästi. Sanoi jopa, että en ole ollut yhtään emmimäinen tai siis en tarkoita että sun pitäisi aina jaksaa olla emmimäinen. Nyt ollaan puheltu taas normaalisti. En epäröi kelle soitan ensinnä, kun jotain tapahtuu.

Fuksit tulivat ja niitä on nyt "paimennettu". Ensimmäinen tapahtuma onnistui erittäin hyvin, vaikka olin hieman huolestunut, kun järjestelyt olivat hieman sekavia. Itsellänikin oli ihan oikeasti mukavaa ja haalaritkin alkoivat päivän aikana taas tuntua kotoisalta vaatekappaleelta. Tänään puhuin suuren yleisön edessä, mikä jännitti kamalasti, mutta nyt mieli on entistä parempi, kun siitä selviydyin kunnialla. Pääsin myös lukemaan erästä sivuainetta, johon joutui pyrkimään sivuaineilijaksi. Soittaessani kaverille tästä iloisesta tapahtumasta, hän sanoi, että oli nähnyt mut tänään ja että mä näytin tosi hyvältä. Onhan tuollaista aina välillä kiva kuulla. Jos vaikka sittenkin ihan huonosti, ainakin ulkonäkö oli siedettävä.

Matkalla kotiin bussissa oli teinityttöjä, joilla oli hauskoja ja ajatuksia herättäviä juttuja. Heitän tähän tällaisen hauskan kommentin. Bussi pysähtyi liikennevaloihin erään rakennuksen viereen. Sen toisessa kerroksessa oli tanssisali, jossa yksi ballerina treenasi. Tyttö osoitteli toiselle: "Kato näät sä ton tuolla, no kato nyt tuolla jalka näkyy". "Ihan hirveetä. Mä en ainakaan suostuis oleen tuolla kun kaikki katsoo" Ballerinan ei varmaan kannata pelätä muiden katseita ihan kamalasti. Myöhemmin samainen tyttö sanoi, haluavansa isona näyttelijäksi.

Toisaalta sanoin minäkin pelkääväni joukon edessä puhumista, mutta silti pohdin pyrkimistä teatteriin. Elämä on ristiriitoja täynnä.