Palmusunnuntai. Tarkoitus suunnata kirkkoon. Herään jo ennen kellon soimista, erikoista. Suihku, vaatteet, kahvikuppi ja Hesari. Aloitan D-osasta, kuten aina, enkä muita sitten ehdikään. Luen ne sitten messun jälkeen, ajattelen. Lähden viime tingassa, mutta ehdin ennen messun alkua. Ei kun mitä, ihmettä. Täältähän kuuluu laulua. Hei, ne on ehtoollisella jo. Katson kelloa, ensin omaa ja sitten kirkon seinällä olevaa. Kestää vähän pidempikin ennen kuin ymmärrän, mistä on kysymys: Taitaa olla se aika vuodesta, kun kellot siirretään. Hipsin pois, en viitsi mennä vain ehtoolliselle.

Minä en sitten ikinä muista, milloin kellot siirretään. Kätevästi tästäkin voi syyttää yksin asumista. Kai nyt kahdesta tai useammasta hengestä aina joku muistaa. Tai ainakin se Hesari on pakko jakaa, jolloin ainakin joku on lukee sen osan, jossa on sivunkokoinen juttu kesäaikaan siirtymisestä. Tarvitsen jonkun, joka pitäis mut vähän kiinni tässä maailmassa.

Vaihdan kirkonmenot ostoksiin. Kauppa kun on jo auki ja minulta tarvitsen tiskiharjaan uuden harjasosan. Kaupassa kassaneidit ihmettelevät, missä Mirkku (nimi muutettu) oikein viipyy. Sen pitäisi jo olla töissä. Ehdotan, että ehkei se tiedä, että kellot on siirretty.

Kun muutenkin on hormonihirviöisellä tuulella, aamun vastoinkäymiset ottavat vähän liikaa voimille. Telkkaria. Sitten ulos hankeen tarpomaan ja keräämään koivunoksia. Kello on puoli neljä, enkä ole aloittanut kumpaakaan päivän urakoista: kirjoittamista tai siivoamista.