Muunneltuani lukkariani eli suunnitelmaa siitä mitä kaikkea tänä vuonna luen tuhannetta kertaa, sen takia, että opstussuunnitelmat on muutettu aivan päälaelleen, huomasin päässäni soivan ajatuksen: Jos en mä saa näitä nyt tehtyä, mulla jää hirveesti kandin kanssa ensi vuonna kaikkea, enkä millään ehdi. Onko minut sittenkin aivopesty nopeaan valmistumisen ja putkitutkinnon tavoitteisiin? Hittoako, jos mulla on kasa kaikkea mitä haluan lukea ja sitten niitä mitä on pakko tehdä, niin mähän teen niitä niin kauan kuin huvittaa. En mä ole yliopistossa yliopistoa tai jonkun tieteenalan aseman pönkittämistä enkä varsinkaan kansantaloutta vaan ihan itseäni varten.

Pitäis varmaan lähteä vaihtoon ensi lukuvuonna ainakin yhdeksi lukukaudeksi ja lykätä sitä kandin tekemistä vielä yhdellä ylimääräisellä vuodella. Ihan kiusallaan. Ihan siksi, ettei tarvitsisi stressata kamalaa kiirettä. Silloin tekisin kandia viisi vuotta ja siinä ajassa nyky-yliopistosta pitäis olla jo ulkona maisterin paperit räpylässä. Ei sillä, että mulla opintopisteitä olisi yhtään liian vähän. Niitä on jo kahdessa vuodessa kertynyt kiitettävästi. Mutta missä on akateeminen vapaus. Mitä jos mä en halua olla 24-vuotias vain pakolliset kurssit läpikahlannut maisteri, joka koittaa esittää vakuuttavaa ammattilaista työvoimatoimistossa, vaan oikeasti asiantunteva ja ehkä opiskeluaikanani jotain muutakin kuin kurssikirjalukusalin seinät nähnyt aikuinen ihminen. Eikö lisäaikaa opintoihinsa voisi saada edes siitä, että on tullut kuluttamaan yliopiston penkkejä suoraan lukiosta eikä hukannut kallisarvoista aikaa siinä välissä eri opinahjoja kokeillen.

Uusien opiskelijoiden aloituspäivinä oli mielenkiintoista joskin myös ärsyttävää kuunnella henkilökunnan puheita. Ollaanko me täällä todella vain valmistumassa nopeasti ja tuomassa ne maisterista saadut rahan laitoksen tutkimukseen. Eikö me sen sijaan voitaisi tuoda uutta henkeä ja ideoita.

Opetushenkilökunta puhui myös siitä, että on hienoa, että opiskelijoilla on vapaus tehdä töitä opintojen ohella, mutta kuinka toivotaan, että opiskelijat silti keskittyisivät opintoihinsa. Mikä vapaus tehdä työtä. Kyllä varmasti jokainen mielellään keskittyisi vain opintoihin, jos olisi se vapaus, jos vain opintotuella olisi mahdollisuus elää. Tuskin kukaan ihan ilosta viettää iltansa videovuokraamontyttönä tai paistaa krapulapitsoja suomen kansalle ihan solidaarisuudesta kanssaihmisiä kohtaan.

Haluaisin niin olla kapulana raittaissa ja olla stressaamatta valmistumisnopeudesta ja siitä, että luen liikaa sivuaineita, mutta kun gradun tekoa ja sitä pahaa v-sanaa tuputetaan fuksivuodesta lähtien ja tukikuukaudet ja opinto-oikeus valuvat käsistä on vaikea elää omassa pienessä kuplassaan ja kuvitella, että vapaus ja akateemisuus vielä liittyisivät jotenkin yhteen.

Muuta:
Kivoja uusia kavereita ystäväkirjassa. Multa puuttuu sieltä kysymys "blogisi osoite". Yksi uusista ystävistä oli esittänyt haastavan kysymyksen:

missä näet itsesi viiden vuoden päästä? Tätä pitäisi ehkä oikeasti pohtia vähän enemmän. En ehkä edes uskalla katsoa noin pitkälle. Viisi vuotta kuluu nopeasti, mutta juuri nyt elän niitä aikoja, jolloin ihmisen elämässä tuntuu tapahtuvan niin paljon. Viiden vuoden päästä olen ehkä tilanteessa, jossa on helpompi ennustaa, missä olen viiden vuoden päästä siitä hetkestä.

Viiden vuoden päästä on syksy 2013. Mä olen 26-vuotias. Jos mä mietin ystäviäni ja tuttaviani, jotka ovat nyt 26-vuotiaita on vaikea luoda mitään keskiarvoista kuvaa. Osa on juuri aloittanut uuden alan opinnot. Osa on juuri valmistunut ja hakee töitä. Osa on naimisissa, osalla on lapsia, osa on edelleen tai taas omillaan. Osa on muuttanut lähiöihin tai maaseudulle, osa asuu opiskelijakämpässä.

Tähän tekstiin liittyen multa on jo keväällä 2013 opinto-oikeus loppunut. Pitäisi siis olla ne maisterin paperit kourassa. En näe aivan mahdottomaksi myöskään sellaista ajatusta, että jäisin jatko-opiskelijaksi tai lähtisin johonkin ulkomaiseen tohtoriohjelmaan. Mä toivon, että mulla olisi jo perhettä, mutten oikein usko siihen. Ehkä mulla se poitsu jo on. Ehkä mä oon alottamassa sysyllä uutta elämää. Vetänyt herneet nenään ja kyllästynyt kaikkeen ja lähtenyt ihan uusille urille.

Viisi vuotta, se on niin lähellä, mutta se on niin pitkä aika.