Olin viime viikon loppupuolen aivan paniikissa, olin hukannut yliopiston säilytylokeron avaimen ja minulla oli tärkeitä tavaroita. Viikonloppuna siivosin kämpän ja tutkin vielä kerran kaikkien laukkujeni kaikki taskut. Avain ei ollut missään. Olin jo aivan huolissani siitä, että joudun menemään vahtimestareilta kyselemään, että mitäs nyt (noloa) ja vielä maksamaan jonkun hirveän summan hukkuneesta avaimesta.

Aamuluennon jälkeen talsin sitten nöyränä lokerolle katsomaan, että ovatko tavarani ylipänsä enää siellä ja mikä lokeron numero olikaan. Ja siinä lokeron ovessa kiinni roikkui avaimeni. Siinä se oli ollut yli viikon. Kaikki tavarat olivat tallessa eikä edes euron pantti ollut hävinnyt kenenkään taskuun.

Yliopistolla liikkuu selvästi rehellistä porukkaa tai sitten olemme vain niin solidaarisia, ettemme ainakaan toisilta opiskelijoilta varasta. Kaikki kun kuitenkin yhtä köyhiä ollaan (paitsi ehkä teekkarit ja kauppatieteilijät, mutta niillä ei ehkä sitten ole tarvetta varastaa).

Kaamea taakka putosi harteilta ja helpotuksen hymy levisi kasvoille. Siitä sitten kahvitauolle solidaaristen kanssaopiskelijoiden seuraan.