Kasarikiharat ovat tehneet come backin. Ovathan ne vähän hassut, mutta kikkarapäänä tunnen itseni enemmän itsekseni. Hassua, miten keinotekoinen kampaus voi tuntua omemmalta kuin se oma. Flunssa on taas pitkittynyt yskätaudiksi ja suunnitellun laihtumisen sijaan olen kesän aikana -  jos nyt johonkin suuntaan muuttunut - lihonnut hieman. Olen siis oma pyöreänaamainen kikkaratukkainen yskivä itseni. Lähes yhtä rahatonkin  kuin kesän alussa. Olisikohan tapahtunut ede jotain henkistä kasvua parempan päin?

Muutamaaa kokemusta rikkaampi kyllä olen ja muutamaa ystävää. Muuten kesä on vain mennyt jollain tavalla ohi. Itsestään. Tuntuu, että kun viikon lopulla lähden täältä, palaan takaisin samaan pisteeseen. Ei se välttämättä ole paha. Kandin aiheen olisi tietty voinut keksiä.