Tänään olin aivan mahtavalla luennolla, mikä korvasi sen, että sitä ennen oli ollut pakko tehdä ryhmätyötä, jonka teko ei aivan ilman pientä päänsisäistä tykytystä taaskaan onnistunut. Oli mahtavaa olla luennolla niin, että sai sydämestään ajatella: "Ihanaa olla yliopisto-opiskelija."

Tunteet kuitenkin on heitellyt päivän aikana ihan riittävästi ja kotimatkalla sain jo aikaiseksi pahan mielen, kun erimielisyydet parhaan ystävän kanssa nousivat esiin. Siitä sitten sai ajaukset kaikkiin muihinkin ongelmiin ja tuli mieleen seuraava itsekäs ajatus: "Mä haluan olla jonkun ykkösprioriteetti."

Tuohtuneessa mielentilassa soitin äitille ja tuli kerrankin sellainen ajatus, että puhuisin jostain oikeasta asiasta, mutta eihän siitä mitään tullut. Päätin antaa itselleni vapaa illan kaikista hommista ja kävin leffassa katsomassa Katastrofin aineksia, joka on ollut tarkoitus nähdä jo vaikka kuinka kauan.

Lumi tekee iloiseksi. Rakastan lunta.

Silti on sellainen olo, että kaipaan jotain. Jees on hienoa, että on yliopisto-opiskelija ja siistejä luentoja ja on hienoa, että voi kävellä lumisateessa leffaan ja vältellä kirjoitustehtäviltä. Mutta olisi kanssa kiva kertoa siitä kivasta luennosta jollekulla kivalle.

Onneksi juuri nyt voin pistää kaiken hormonien piikkiin. Kätevää.