Viime viikko ja tämä kuluva ovat olleet sangen hektisiä. Tavarat ovat edelleen muuton (siis kotiin paluun) jäljiltä sekaisin ja pahvilaatikoita ja tavarakasoja on siellä täällä. Yhtä paperikasaa selvittäessäni eteen osui tällainen biisimäinen runo, jonka olen kirjoittanut ilmeisesti kesällä 2008. Kirjoitan sen nyt tähän:

Ei koskaan kokonaan sun

Sä ihailit huulteni punaa,
luonnollista, laimeeta.
Miks teit tästä niin vakavaa,
vaikeeta?

Pistin kirkasta huuliin
ja kurkusta alas.
Jos sut jättäisin kokonaan,
niin olis paras

kun en voi koskaan olla kokonaan sun.

Punaiset huulet, merkki vahvan,
rohkean naisen,
joskus halvan tai ainakin
halpamaisen

Sä halusit haaleaa
mukautuvaista.
Mä halusin tehdä väärää
likaista

enkä koskaan olla kokonaan sun.