Epätoivoisen, koko kevään kovasti aikaa vieneen omaa alaa liippaavien tai muuten miellyttävien töiden hakemisen osottauduttua turhaksi koin muutaman päivän kestäneen kukaan ei huoli mua ja kuolen köyhyyteen -masennuksen. Tämän jälkeen aloitin uuden ja reippaan, mitä vaan töitä tänne heti kierroksen ja maanantaina aloitan työt puhelinmyynnin saralla.

Samana päivänä kun sain kesätöitä (ja menetin kaiken toivon hengahtämisestä) tuli vihdoin kesä. Haastattelun ja viiden tunnin seminaariputken jälkeen ehdin vielä yliopistolta kaverin kanssa jätskille puistoon sekä illalla grillibileisiin. Melkoisen tehokasta. Sain myös paljon kehuja kandistani (joka pitäisi vielä viimeistellä), mikä tuntui tietenkin kivalta.

Viikonlopun aikana pitäisi vielä lukea yksi kirja (jonka jouduin vähillä varoillani ostamaan, sillä pitkäkään jonotus ei auttanut) ja kirjoittaa sen pohjalta essee, jonka palautuspäivä on maanantaina. Tämän jälkeen kevään opinnoista onkin jäljellä enää jo mainittu kandin viimeistely. Ja hyvä niin, sillä maanantaina alkaa tosiaan kokopäiväinen koulutus ja sitä seuraa sitten töiden paiskimista siihen asti, että häivyn ulkomaille. Rahankeruu vaihtoa varten on kyllä mieluisa motivaattori työntekoon. Ja ken tietää, ehkä musta kuoriutuu mieletön myyntitykki.